Mainos
Mainos

Multialla kilometrien autojono Jyväskylän rallin takia

Keski-Suomessa Multialla on kilometrien autojono Uuraisiin tultaessa, kertoo Sisä-Suomen poliisi Twitterissä.

Noin 4–5 kilometrin jono on kertynyt tielle 627, jolla liikenne etenee mateluvauhtia. Myös tiellä 630 Uuraisista Jyväskylään on runsaasti liikennettä.

Ruuhkan on todennäköisesti aiheuttanut Suomen MM-ralli.

– Äänekoskella alkaa kolmelta erikoiskoe, jonne varmaan osa autoista on pyrkimässä. Ja kun ne sinne pääsevät, niin varmaan siinä vaiheessa ruuhka purkautuu, sanoo STT:lle Sisä-Suomen poliisin viestintäpäällikkö Nina Juurakko-Vesikko.

– Mutta on vaikea arvioida, kauanko siihen menee tuota vauhtia.

Sisä-Suomen poliisin mukaan liikenne tukkiutuu myös Jyväskylän keskustassa Kauppakadulla. Poliisi suosittelee välttämään Kauppakadulle ajamista, jos mahdollista.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot