Mainos
Mainos

Museovirasto kokoaa kulttuuriympäristöä internetiin

Museovirasto rakentaa laajaa kulttuuriympäristön tietojärjestelmää käyttämällä hyväksi internetiä. Järjestelmän piiriin tulisivat kuulumaan tämän vuoden kuluessa paitsi arkeologia myös rakennuskulttuuri ja kulttuuriympäristö yleensä.

-Näistä tiedoista kävisivät ilmi maassamme olevat kulttuurihistorialliset arvokkaat kokonaisuudet, olivat ne sitten rakennuksia, maisemia tai arkeologisia kohteita, kertoo yli-intendentti Jukka Moisanen museovirastosta.

Osa järjestelmästä olisi kansalaisten käytettävissä internetin välityksellä. Tutkijat voisivat mennä syvemmälle yksityiskohtiin intranet- ja extranet-sovellutusten avulla.

Maastonkin tiedot talteen

Museovirastossa tehdään samaan aikaan työtä myös maastossa olevien arkeologisten kohteiden ja rakennuskulttuurin tietojen säilyttämiseksi tietoverkkoon.

Rakennuskulttuurissa museovirasto joutuu yhdistämään omia tietojaan esimerkiksi ympäristöministeriön, ympäristökeskusten ja maakuntamuseoiden kanssa. Teknisesti käytetään hyväksi jotain paikkatietojärjestelmää, jossa karttapohjalla voidaan esittää aluerajauksia ja pisteitä, jotka edustavat suojelukohteita.

Talletetuksi on saatava muutakin tietoa, joka liittyy tutkimukseen ja hallintoon. Tavoitteena on, että parin vuoden kuluttua kerätyt tietomassat olisivat ainakin jossain määrin selailtavissa yleisten tietoverkkojen kautta.
-Jos joku asuu esimerkiksi Karjaalla ja haluaa tietää, onko kotiseudulla muinaisjäännöksiä, hän voi saada tiedot päätteeltään kotoaan, Moisanen sanoo. Ratkaisuista riippuen nämä tiedot ovat katsottavissa karttapohjalta tai ei.

Huipputekniikka muuttaa tutkimusta

Uudet tekniset keksinnöt muuttavat paljon arkeologin toimintaa, oli hän sitten veden alla tai kuvalla maalla. Esimerkiksi vedenalainen arkeologia on muuttumassa rajusti sen jälkeen, kun viistokaikuluotain tekee mahdolliseksi uponneiden laivahylkyjen löytämisen ilman sukeltajan apua.

-Tulevaisuuden visiona voi olla ns. kolmannen sukupolven kännykän tullessa markkinoille maastossa oleva arkeologi, jolla voi olla käytössään sen välityksellä karttapohja, historiallisia karttoja, museoviraston tietojärjestelmä ja muuta kenttätyössä oleellista tietoa, Moisanen ennustaa.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme