Mainos
Mainos

Mustikkasato jäämässä heikoksi

Mustikkasato on lähes koko maassa jäämässä keskinkertaiseksi tai paikoin jopa heikoksi, kertoo Metsäntutkimuslaitos.

Hyvistä satoennusteista huolimatta toukokuun viileys ja kesäkuun sateet hidastivat mustikan kukintaa niin, että huippusadoista on enää turha haaveilla. Myös pölyttäviä hyönteisiä oli kukinnan aikaan paikoin tavallista vähemmän.

Valoisilta kasvupaikoilta Etelä- ja Keski-Suomessa mustikkaa pääsee poimimaan parin viikon päästä.

Sienisato sen sijaan hyötyi sääolosuhteista. Keltavahveroita ja lehmän- ja koivunpunikkitatteja on jo löydetty. Sienikausi alkaa parin viikon sisällä.

Puolukka alkaa olla kypsää Etelä- ja Keski-Suomessa elokuun lopulla. Sadosta ennustetaan keskinkertaista.

Myös suomuuraimet kärsivät kylmästä ja pölyttäjien puutteesta, ja sato jäänee varsin kehnoksi.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme