Mainos
Mainos

Muuttohaukkojen pesintä onnistui

Kuluneena kesänä laskettiin Suomessa kaikkiaan 50 onnistunutta muuttohaukan pesintää. Ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin muuttohaukka pesi myös Savossa. Sieltä tavattiin kaksi muuttohaukan poikasta.

Muuttohaukkojen määrä on hitaasti kasvanut 1970-luvun alun pohjalukemista. Tuolloin Suomessa arvioitiin pesivän ainoastaan 20-30 paria. Parhaimmillaan ennen toista maailmansotaa muuttohaukkoja pesi koko maan alueella arviolta tuhat paria. Vähenemisen syynä ovat olleet ympäristömyrkyt, erityisesti DDT. Tasainen nousu 70-luvun jälkeen näytti pysähtyvän 90-luvulla, ja erityisesti vuosikymmenen puolivälissä oli heikkoja poikasvuosia.

Metsähallitus, luonnonsuojelujärjestöt ja lintuharrastajat aloittivat keväällä tehostetun muuttohaukkakannan seurannan ja jatkavat sitä vielä ensi vuoden loppuun. Sen jälkeen arvioidaan haukkojen suojelutarve.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme