Mainos
Mainos

Myös Bauhausissa selvitetään mysteeristä hätäviestiä

Tamperelaisessa Bauhaus-tavaratalossa on päivänmittaan omalta osaltaan selvitetty mystistä hätäviestiä, joka löytyi myymälästä ostetusta ovenkahvan pakkauspahvista.

Pirkkalan Bauhausista kerrotaan, että tapauksesta on jätetty tutkintapyyntö poliisille ja myymälässä on aloitettu sisäinen selvitys asiassa.

Kahvan pahvipakkauksesta löytyneestä, ruotsiksi kirjoitetussa hätäviestissä lukee vapaasti suomennettuna näin:

"Tämä on SOS-viesti Bergassa olevilta vangeilta. Meitä raiskataan ja pahoinpidellään joka ti, to, la, su, ei lainkaan ruokaa niinä päivinä, jolloin säästymme kidutukselta. Soita sisäpiiriläiselle ja lehdistölle. Auta meitä. Ystävällisin terveisin: Bergan laitoksen vangit."

Pirkkalan Bauhausin mukaan tavaratalosta ei ole voitu olla yhteydessä kahvan ostajaan, koska asiakas oli sopinut asiasta ensimmäisenä uutisoineen Aamulehden kanssa, että ilmoittajan henkilöllisyys pysyy salassa. Hätäviestissä oli kehotettu ottamaan yhteyttä median edustajiin.

Bauhausin selvityksien mukaan ei ole mitään syytä epäillä tavarantoimittajaa viestiin liittyen. Myymälässä pidetäänkin todennäköisenä, että kyseessä on pila.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme