Mainos
Mainos

Myös tämä hanke tähtää Helsingin Kisahallin kulmalle

HIFK:n monitoimihalli ei ole ainoa Helsingin Töölön Mäntymäen kentälle tähtäävä hanke.

Kisahallin kulmalle kaavaillaan Töölön pysäkkiä suunnitteilla olevan Pisararadan juna-asemaksi. Rata edellyttäisi sekä Käpylään että Mäntymäelle uutta terminaalia joukkoliikenteelle. Helsingin seudun liikennekuntayhtymä HSL on jo esittänyt terminaaleista ajatuksen Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastolle.

Pisararadan luonnoksen olisi tarkoitus edetä Helsingin valtuustossa ensi keväänä. Kaupunkisuunnitteluviraston asemakaavapäällikön mukaan radan toteutuminen on kuitenkin vielä kaukana varmasta.

– Onko se loppujen lopuksi oikea paikka, Helsingin kantaa ei ole vielä käyty läpi. Jos pyrimme mahdollisimman joustaviin vaihdottomiin yhteyksiin, onko mielekästä vaihdattaa ihmisiä kulkuvälineestä toiseen Mäntymäen kohdalla, kun on enää pari kilometriä keskustaan, asemakaavapäällikkö Olavi Veltheim toteaa.

Jos sekä suunnitelma juna-asemasta että HIFK:n monitoimihallista toteutuu, tulee Helsinki Gardenista Suomen versio New Yorkin NHL-jääkiekkojoukkue New York Rangersin kotiareenasta Madison Square Gardenista. Sen yhteydessä toimii New Yorkin päärautatieasema Penn Station.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme