Mainos
Mainos

Halla-ahon valintaa ruoditaan Euroopan mediassa: "Äärinationalisti"

Perussuomalaisten puheenjohtajavalinta on saanut huomiota Suomen ulkopuolellakin.

Ruotsalainen uutistoimisto TT nostaa Jussi Halla-ahon valinnasta kertovan juttunsa otsikkoon tämän saaman kiihotustuomion. Tekstissä Halla-ahoa luonnehditaan kiistanalaiseksi poliitikoksi.

TT kertoo myös, että valinnan alla Sampo Terhoa kuvattiin hillitymmäksi vaihtoehdoksi Halla-aholle. Jutussa kerrotaan myös perussuomalaisten suosion laskeneen. Syynä ovat luultavasti ne kompromissit, joita puolue hallituksessa on tehnyt, kirjoittaja päättelee.

Ruotsalainen Dagens Nyheter -lehti ennakoi otsikossaan, että puoluejohtajavalinta voi johtaa Suomessa hallituskriisiin. Lehti nimittää Halla-ahoa äärinationalistiksi, joka haluaa viedä puoluetta lähemmäksi ruotsidemokraatteja.

"Sileäleukainen astronomian harrastaja"

Ranskalainen uutistoimisto AFP kuvaa Halla-ahoa "sileäleukaiseksi ja hyvin pukeutuvaksi euroedustajaksi, joka harrastaa astronomiaa ja ampumista".

AFP muistuttaa myös, että hallitusvastuu on tullut kalliiksi perussuomalaisille, joiden kannatus on puolittunut vuoden 2015 eduskuntavaalien yli 17 prosentista kuluvan vuoden gallupien runsaaseen kahdeksaan prosenttiin.

AFP muistuttaa myös Halla-ahon aviottomasta lapsesta.

– Olen tehnyt sellaisia virheitä elämässäni, joita ei saa tekemättömäksi. Olen pyytänyt anteeksi niiltä, joita asia koskee, ja elänyt sitten seurauksien kanssa parhaani mukaan, Halla-aho sanoi Facebook-kirjoituksessaan, jota AFP siteeraa.

Uutistoimisto Reuters puolestaan arvelee Halla-ahon valinnan vaikeuttavan hallituksen jatkoa ja voivan johtaa jopa hallituksen kaatumiseen. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme