Mainos
Mainos

Näin keskivertosuomalainen viettää joulua: Ottaa oluen kinkun kyytipojaksi ja antaa kotimaisen joululahjan

Suomalaisten jouluviettoa voi tarkastella myös tilastojen valossa. Tilastokeskus on kerännyt yhteen tukun eri toimialojen ja yritysten teettämiä jouluun liittyviä tilastoja.

Neljä viidestä suomalaisesta saunoo jouluna. Harvian teettämän kyselyn mukaan ahkerimpia joulusaunojia ovat 31–40-vuotiaat miehet, joista peräti 87 prosenttia löylyttelee joulunpyhinä.

Joulun alla tehdyssä kyselyssä 70 prosenttia kotitalouksista aikoi ostaa kinkun ja vastanneista 60 prosentilla hankinta oli kotimainen kinkku. Lihatiedotuksen mukaan viime vuonna kinkkuja myytiin jouluna yli seitsemän miljoonaa kiloa.

Lidlin teettämän kyselyn mukaan 86 prosenttia suomalaista arvostaa perinteistä jouluruokaa. Vaikka suurin osa suomalaisista syö jouluna lihaa, eettisesti tuotetun lihan kysyntä kasvaa. Kyselyn mukaan kuluttajista 13 prosenttia aikoi ostaa kinkun luomuna.

Panimoliiton teettämän tutkimuksen mukaan olutta juovista suomalaisista kolmella viidestä on olutta tarjolla myös joulupöydässä. Joulukuussa olutta myydään 20−30 prosenttia enemmän kuin loka- tai marraskuussa.

Suomalaisista 60 prosenttia on kertonut ostavansa lahjaksi mieluiten Suomessa tehtyjä tuotteita, ilmenee Suomalaisen työn liiton kyselystä. Yli puolet vastaajista toivoo myös itse saavansa lahjaksi kotimaista tavaraa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme