Mainos
Mainos

Näin MM-lisä rokottaa janoisia lätkäfaneja

Huonoja uutisia niille, jotka suunnittelevat nauttivansa ravintolatarjonnasta jääkiekon MM-kisoissa.

Tähän asti nuristu kallista lippujen hinnoista, nyt nurinaa saattaa herättää se tieto, että myös Areenan ravintoloiden hinnoissa on jonkin verran MM-lisää.

MM-kisojen aikaan oluttuoppi tai siideri irtoaa Areenalla seitsemällä eurolla.

Tapahtumaravintoloista saadun epävirallisen tiedon mukaan hinnat ovat hieman korkeammat kuin esimerkiksi paikalla pelatuissa SM-liigaotteluissa. Tieto on epävirallinen, koska asiasta kertonutta myyjää muistutetaan, että hän ei saa kommentoida hintoja.

Soittokierros ravintolapalveluita SM-liigakaudella käyttäneille paljastaa kuitenkin, että hinnat ovat todellakin MM-kisojen aikana korkeammat. Esimerkiksi viime kaudella Jokereiden otteluissa oluen sai euron ja siiderin 50 senttiä halvemmalla.

MM-kisojen aikana olut maksaa seitsemän euroa myös kaikelle kansalle avoimessa Hall of Fame -kisaravintolassa.

Hinnasta huolimatta juoma näyttää kuitenkin tekevän kauppansa. Kisojen avauspäivänä Areenan pihalla sijaitseva kiekkoravintola oli jo iltapäivällä pullollaan janoisia faneja.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme