Mainos
Mainos

Naispappeuden vastustajille oma piispa?

Suomalaiset naispappeuden vastustajat suunnittelevat ryhmittymälleen omaa piispanvihkimystä.

Pappi

Naispappeuden vastustamisella profiloitunut Luther-säätiö harkitsee harkitsee oman miehensä lähettämistä piispanvihkimykseen Ruotsiin.

Säätiön pastori Juhana Pohjola arvelee Helsingin Sanomissa, että oma piispa olisi ajankohtainen lähivuosina. Säätiö ei kuitenkaan ole omasta puolestaan aikeissa erota luterilaisesta kirkosta.

Luther-säätiö nousi viime vuonna otsikoihin, kun järjestön tilaisuudessa kieltäydyttiin jakamasta ehtoollista piispa Eero Huoviselle. Sittemmin säätiö on vihityttänyt yhden naispappeuden vastustajan papiksi Ruotsissa.

Säätiön papit vihitään nykyisin Ruotsissa, jossa vanhauskoisten Lähetyshiippakunnalla eli Missionsprovinsilla on oma piispa. Luther-säätiön papit eivät osallistu pappisvihkimykseen Suomessa, sillä Suomen piispat eivät suostu erillisvihkimyksiin, joissa ei ole lainkaan naisia.

Luther-säätiön mukaan yhteisiin vihkimyksiin osallistuminen puolestaan merkitsisi vallitsevan näkemyksen hyväksymistä. Seuraavat suomalaisteologit ovat matkustamassa Ruotsiin pappisvihkimykseen jo vuodenvaihteessa.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme