Mainos

Naisten äänioikeus 100-vuotias

Tasan 100 vuotta sitten suomalaiset naiset saivat äänioikeuden, toisena maailmassa. Vaalikelpoisuuden suomalaisnaiset saivat ensimmäisinä maailmassa. Ensimmäisissä vaaleissa valittiin 19 naiskansanedustajaa.

Lokakuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1906 voimaantullut valtiopäiväjärjestys saattoi voimaan yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden. Suomalaisnaiset saivat tuolloin äänioikeuden toisena maailmassa Uuden-Seelannin jälkeen.

Vaalikelpoisuuden eli oikeuden asettua ehdolle vaaleissa Suomen naiset saivat ensimmäisinä maailmassa.

Ensimmäisissä eduskuntavaaleissa seuraavana vuonna eli 1907 Suomessa valittiin 19 maailman ensimmäistä naiskansanedustajaa, heidän joukossaan muun muassa Sosialistisen työväenpuolueen Miina Sillanpää.

Merkkipäivän kunniaksi naisjärjestöt järjestävät tänään tapahtumia Helsingissä, Turussa, Oulussa, Kuopiossa, Jyväskylässä ja Maarianhaminassa.

(MTV3)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot