Mainos
Mainos

Nälkäisten jono veti Antti Rinteen vakavaksi: "Näiden ihmisten kautta yhteiskunnassa esille tuleva pahoinvointi pitää korjata"

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kertoi Linnan juhlissa olleensa eilen päivällä Helsingin Hakaniemessä jakamassa ruokaa vähäosaisille.

– Se on jotenkin hämmentävää, että itsenäisyyspäivänä Suomessa yli 2 000 ihmistä hakee jonosta ruokaa. Ja sitten kun juttelin siinä jonossa olevien kanssa, niin aika moni sanoi että ei ole myöskään asuntoa, Rinne kauhisteli.

Hänen mukaansa on poliittisen tahdon asia, että asia korjaantuisi.

– Se pahoinvointi, mikä näiden ihmisten kautta tulee suomalaisessa yhteiskunnassa esille, pitää korjata. Se on ihan kaikkien suomalaisten näkökulmasta järkevää, sillä sillä taataan yhteiskuntarauha, Rinne sanoi.


Viikonloppuna Rinne menetti tuttavansa, kun Imatran kolmoissurmassa kuoli SDP:n kunnallispolitiikan aktiivi Tiina Wilén-Jäppinen. Rinne piti tapausta järkyttävänä. Se nosti myös huolen syrjäytymisestä.

– Jos poliisin tiedot pitävät paikkansa, että epäilty ampuja oli syrjäytynyt, niin kyllä meidän järjestelmän pitää pelata paremmin sillä tavoin, että tunnistamme tällaiset paremmin.

Imatran kolmoissurmaa käsitellään tänään vangitsemisoikeudenkäynnissä.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot