Mainos
Mainos

Närpiössä tarhaisku

Närpiön Ylimarkussa sijaitsevalle turkistarhalle iskettiin viime yönä. Karkuun pääsi noin 700 minkkiä, joista kaikki onnistuttiin saamaan kiinni yön aikana. Poliisi arvelee, että isku jouduttiin keskeyttämään vartijan tullessa paikalle. Iskun kohteeksi joutunut tarha on Närpiön seudun suuri, siellä on yhteensä 8 000 minkkiä ja kettua.

Iskun havaitsi tarhalle tullut vartija yöllä kello yhden aikaan. Tuolloin minkkejä juoksenteli vapaana tarhalle johtavalla tiellä. Vartija hälytti paikalle vartiointirenkaaseen kuuluneet muut tarhaajat ja minkkien pyydystäminen aloitettiin heti. Pimeydestä huolimatta minkit saatiin kiinni nopeasti. Pohjalaiset tarhaajat ovat perustaneet omia vartiointirenkaita, jotka kiertelevät yöaikaan tarhoilla.

Iskun tekijät ennättivät avata minkkien häkkejä vain tarhan yhdessä varjotalossa. Siellä avattiin kaikki 480 häkkiä, joissa oli yli 1300 minkkiä. Niistä noin 700 ennätti päästä irti luontoon. Minkkejä pyydystettiin tarhan lähistöltä pienillä häkeillä ja haaveilla.

Iskun tekijöistä ei ole toistaiseksi tietoa. Myöskään paikalle ensimmäisenä tullut vartija ei nähnyt tekijöitä. Tarhalle ei ole isketty aiemmin, eikä tarhaaja ole poliisin mukaan myöskään saanut aktivisteilta uhkauskirjeitä.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme