Mainos
Mainos

Natasa Dragnic: Kanssasi aina

Arvio: Anne Forssen

(Otava: 2012) Kääntäjä: Tiina Hakala

Joskus tulee hetkiä, jolloin ei pysty aloittamaan uutta kirjaa vaikka aikaa lukemiselle olisi yllin kyllin. Edellinen lukukokemus kun on jättänyt mietteitä, joita ei halua sotkea ja rikkoa. Minulle kävi näin, kun luin kroatialaiskirjailija Natasa Dragnicin rakkauskertomuksen ”Kanssasi aina”.

”Kanssasi aina” on kertomus ehdottomasta rakkaudesta, joka syntyy päiväkoti-iässä. Jo ensitapaaminen synnyttää kahden samansieluisen ihmisen käsittämättömän yhteyden. Lapsilla on oma maailmansa pilvikuvioineen ja kallioineen. Kroatian satamakaupunkia Makarskia ympäröivä meri saa molemmat haltioihinsa. Keskinäinen ymmärrys toistensa tukemisessa on taianomaista.

Luka on taiteellisesti lahjakas poika. Hän maalaa ystävänsä Doran innoittamana ikäisekseen mestarillisia teoksia. Dora on myös luova lapsi ja luonteeltaan boheemi. Elämä on suuri seikkailu.

Lasten maailma kuolee pakkoeron edessä. Doran arkkitehti-isän työn vuoksi perhe muuttaa Pariisiin, kun tyttö on 7-vuotias. Lukan ja Doran yhteinen lapsuus loppuu, mutta jää loppuiäksi elämään mielessä riepottelipa arki miten paljon tahansa.

Mutta elämä jatkuu niin Jugoslaviassa kuin Ranskassakin. Lapset elävät nuoruuttaan uusine ystävineen, ihastumisineen ja vanhempiensa ongelmineen. Alitajuisesti, etenkin vaikeuksia kohdatessaan, he tukeutuvat lapsuuden onnen kokemuksiin. Kuvataide täyttää Lukan elämän, teatterista tulee Doran maailma. Kumpikin menestyy mutta tuntee, että jotain puutuu.

Luka ja Dora tapaavat aikuisina Pariisin taidepiireissä, kokevat intohimoisen rakkauden miehenä ja naisena. He elävät pari kuukautta unenomaisessa hurmiossa kunnes arki koittaa. Lukan jugoslavialainen naisystävä on raskaana, mikä saa velvollisuudentuntoisen miehen valitsemaan rakkaudettoman perheenisän tehtävän. Dorallakin on muita, mutta hänkin tuntee, että jotain puuttuu.

Suunnattoman rakastunut pari jatkaa yhdessäoloaan riippumatta Lukan perheestä ja ympäristön paineista, mutta lopulta Dora tuskastuu jahkailuun ja palaa Pariisiin. Lukija (ainakin minä) onkin tässä vaiheessa kyllääntynyt ihanan rakkauden valtavan yhteyden kuvailuun, pilviin, mereen ja kallioon. Dragnic on tässä vaiheessa alleviivannut asiaa kyllästyttämiseen asti. Doran ratkaisu tuntuu ainoalta oikealta.

Henkilöiden aktiivi-ikä jatkuu ilman järisyttävää intohimoa, Lukan taiteellisuus jopa tyrehtyy. Luka ja Dora kokevat läheistensä kuolemia, eroja ja yhteenmenoja . Lukija vertaa väkisinkin näitä elämänkohtaloita päähenkilöiden rakkaustarinan kulkuun. Taustatarinana, joskin miltei irrallisena ja kaukaisena sivujuonteena, on mainintoja Jugoslavian kriisistä ja hajoamisesta. Sekä Dora että Luka kokevat vanhemmuuden omilla tahoillaan.

Tarina saa käänteen kuudentoista vuoden eron jälkeen. Paljastuu, että elämän velvollisuudentuntoisia ratkaisuja on tehty petosten perusteella. Tunnollisuutta on käytetty väärin samalla kun todellinen rakkaus on jäänyt vain unelmaksi. Lukija jää miettimään elämän kulkua, siihen vaikuttavia tekoja, todellisuutta ja valheita. Äitiys ja isyys saavat elämässä erityisen suuren merkityksen, lähes ylikorostetun. Etenkin Doran ratkaisu omasta äitiydestään panee miettimään, onko äitiydessä kysymys suuressa määrin myös ihmisen itsekkäästä kopioimisen tai kopioitumisen tarpeesta.

Yhtäkaikki, rakastavaiset kohtaavat keski-ikäisinä ja tuntevat rakkautensa aitouden. Lukija aavistaa onnellisen lopun. Mutta vain hatarasti. Tarina jättää miettimään, onko onnellisia loppuja, onko ikuinen rakkaus pakotie elämän tylsyydestä vai realistista todellisuutta. Saiko Dora prinssinsä? Luka inspiraationsa lähteen?

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme