Mainos
Mainos

Navakka tuuli puhaltaa viikonloppuna, ilmat kylmenevät – Pekka Pouta: ”Siinä vähän oksaakin lentelee”

Lämpötilat laskevat ja navakka tuuli pyyhältää maahan viikonloppuna. Ensi yönä Etelä- ja Keski-Suomeen saapuu rankkoja sateita.

Katso videolta päivän sää perjantain Huomenta Suomen lähetyksestä.

Ensi yönä voi sataa jopa 15–30 millimetriä Etelä- ja Keski-Suomessa, meteorologi Pekka Pouta kertoo.

Alueiden yli siirtyy tuolloin ärhäkkä matalapaine. Sateita tulee varsinkin Itä-Suomessa, jossa sateet väistyvät viimeisenä.

– Siinä tulee vettä ihan törkeästi, Pouta tiivistää.

Voimakasta matalapainetta seuraa puuskainen pohjoistuuli, joka kylmentää sään jo huomiseksi lauantaiksi. Länsi-Suomessa saatetaan päästä huomenna vielä yli 10 asteen, mutta puuskaisen tuulen takia sää ei kuitenkaan tunnu kovinkaan lämpimältä.

Tuulista paikallista harmia

Poudan mukaan navakka tuuli on erityisesti Kaakkois-Suomessa viikonloppuna voimakas.

– Siinä vähän oksaa jo varmaan lentelee tuossa tuulessa, Pouta sanoo.

Tuulet eivät yllä kuitenkaan myrskyisiin lukemiin. Navakka tuuli voi aiheuttaa kuitenkin paikallista harmia, Pouta kertoo.

Sunnuntaina suurimmassa osassa maata päästään noin 5 asteen tietämille. Länsirannikolla lämpö saattaa nousta jopa 10 asteeseen.

Ensi viikolla Suomi on sadealueiden reiteillä, ja ylimmillään lämpötilat voivat käväistä hiukan yli 10 asteen.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme