Mainos
Mainos

Navigointivirhe syynä Kalajoen turmaan?

Perämerellä Kalajoen edustalla varhain tänä aamuna sattuneen saksalaisen ml. Helsinglandin merionnettomuuden aiheutti mahdollisesti navigointivirhe. Näin arvioitiin tänään, mutta lopullisesti asian selvittää tutkijalautakunta. Aluksesta valui edelleen iltapäivällä öljyä mereen. Vuodon määrää ei ole pystytty arvioimaan. Saksalaisaluksessa oli kaiken kaikkiaan noin 160 tonnia raskasta polttoöljyä sekä noin 30 tonnia dieselöljyä.

Öljyntorjunta-alus Letto on karille ajaneen aluksen vieressä, mutta ei ole pystynyt kuitenkaan kovan merenkäynnin takia puomittamaan aluksen ympäristöä. Aluksella oli vielä alkuillasta laivan päällikkö ja kaksi miehistön jäsentä. Heidät on tarkoitus hakea maihin ennen pimeän tuloa.

-Laiva on paikallaan, tiukasti kivikossa kiinni ja sillä on kymmenen asteen kallistuma, meripelastustöitä johtava Oulun merivartioalueen päällikkö Pirkka Mellanen kuvasi. Aluksella on kaatumisvaara, mikäli ruumaan pääsee vettä.

Lohtajan alueelle ympäristökeskuksen kautta hälytettiin torjuntatöihin vapaaehtoisia. Torjuntakalustoa paikalle saatiin Lohtajan, Himangan, Kokkolan ja Pietarsaaren palokunnista.

Öljyntorjuntatoimia johtavat Suomen ympäristökeskus ja paloviranomaiset. Pelastustöissä oli myös helikoptereita, merivartioston vartiolaiva ja vene, kaksi vapaaehtoista meripelastusalusta, palokunnan aluksia sekä öljyntorjunta-alus Letto.
(STT)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme