Mainos
Mainos

Neittaanmäki mukaan keskustan johtokisaan

Kansanedustaja Petri Neittaanmäki lähtee mukaan kilpailuun keskustan varapuheenjohtajan paikoista.

Neittaanmäki

Neittaanmäkeä on pyytänyt ehdokkaaksi Nuoren keskustan liiton Keski-Suomen piiri. Keskustan Keski-Suomen piirijärjestö käsittelee asiaa ylimääräisessä piirikokouksessaan perjantai-iltana Jyväskylässä. Neittaanmäki uskoo, että hän saa piirin tuen ehdokkuudelleen.

Neittaanmäki perustelee kisaan lähtöä kilvasta luopuneen kansanedustaja Seppo Kääriäisen lausunnolla. Tämä puhui tilan antamisesta nuoremmille vastuunkantajille.

25-vuotias Neittaanmäki on ensimmäisen kauden kansanedustaja Jyväskylästä. Hän on tullut tunnetuksi europarlamentaarikko Paavo Väyrysen tukimiehenä ja hengenheimolaisena. Keskustan varapuheenjohtajaksi tavoittelee nyt kaikkiaan kymmenen henkilöä. Kesäkuun puolivälissä Kuopiossa pidettävässä kokouksessa varapuheenjohtajia valitaan kolme.

Yksi varapuheenjohtajista valitaan Esko Ahon sijaiseksi tämän Harvard-matkan ajaksi. Neittaanmäki ei tavoittele tätä tehtävää eikä hän ota kantaa siihen, kuka siihen olisi sopivin. Neittaanmäki oli ehdolla yhdeksi varapuheenjohtajaksi myös edellisessä puoluekokouksessa kaksi vuotta sitten, mutta ei tullut valituksi. Valitsematta jääneistä hän sai kuitenkin eniten ääniä.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme