Mainos
Mainos

Nettipoliisin valistusvideo herättää hämmennystä somessa – ”Hetkinen, tämä siis ei ollut parodia”

Suomen poliisin Youtuben Poliisitube-kanavalla julkaisema valistusvideo on herättänyt runsaasti ihmetystä tiedustelulain siivellä.

Futuristisella videolla nettipoliisina tunnettu Marko ”Fobba” Forss kirjautuu palveluun, jonka avulla hän voi reaaliajassa lukea esimerkiksi kiusaamisesta tai lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäiltyjen ihmisten viestejä, sulkea rikosepäiltyjen tultua ilmi rikoksiin käytetyt tietokoneet etänä ja jopa teleportata eli siirtää etänä epäillyn putkaan.

Katso keskustelua herättänyt video. Juttu jatkuu videon jälkeen.


Videon viestinä oli muistuttaa vanhempia, että koska näitä keinoja ei tänä päivänä ole viranomaisten käytössä, tulisi vanhempien itse valvoa jälkikasvunsa netinkäyttöä.

Videon esittelemä visio virkavallan toiminnasta vuoden 2050 Suomessa herätti kuitenkin myös kritiikkiä. Videon maailmaa verrattiin George Orwellin teokseen 1984, jonka dystooppisessa maailmassa Isoveljenä tunnettu valvontajärjestelmä seuraa kaikkia kansalaisten tekemisiä.

Erityistä huomiota videon esittämä maailma sai sen takia, että samaan aikaan hallitus on tuomassa eduskunnan käsiteltäväksi tiedustelulain, jonka kriitikot ovat esittäneet mahdollistavan kansalaisten järjestelmällisen massavalvonnan.

Perustuslain muuttamista vaativa lakiuudistus halutaan tuoda kiireellisenä eduskunnan käsittelyyn, sillä lakiuudistus halutaan lyödä lukkoon vielä tämän hallituksen aikana.

Hallitus jätti eduskunnalle esityksen tiedustelulaeista. Sisäministeri Paula Risikon mukaan kyseessä ei ole kyse urkinta tai massavalvonnasta. Kiireelliseen käsittelyyn eduskunnassa vaaditaan opposition tukea.


Huomenta Suomessa haastateltavat painottavat, että tiedustelulait tarvitaan. He korostavat, että tiedusteluvaltuutettu saa laajat oikeudet toiminnan laillisuuden valvomiseksi.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme