Mainos

Neuvo tulva-alueen asukkaille: Suojatkaa omaisuutenne

Pohjanmaan ja Satakunnan tulva-alueiden asukkaat ovat joutuneet viime päivät pelkäämään oman omaisuutensa, kuten kotiensa puolesta. Sisään vyöryvä vesi tekee pahimmillaan peruuttamattomia vahinkoja.

Ely-keskus muistuttaakin, että tulvivien alueiden asukkaat voivat itsekin vaikuttaa oman omaisuutensa kohtaloon.

– Jokaisella kiinteistön omistajalla on velvollisuus itse suojella omaisuuttaan, itsekin pystyy tekemään paljon. Pelastusviranomaisilla ei ole mahdollisuus suojata kaikkia paikkoja, jos jos vahinkoja on siellä täällä. On pakko keskittyä kaikkein arvokkaimpiin rakennuksiin, sanoi Varsinais-Suomen Ely-keskuksen vesivarayksikön päällikkö Juha-Pekka Triipponen aamun Huomenta Suomessa.

Käytännössä rakennuksia voi Triipposen mukaan suojata esimerkiksi kaivamalla maavallia talon ympärille. Lisäksi ulkoseiniä voi suojata muovilla.

– Jos vettä sitten pääsee sisään, pumppauksella pystyy pitämään sisäpuolta kuivana, Triipponen neuvoo.

Triipposen mukaan tulvatilanne Satakunnan pohjoisosassa Karvianjoen vesistössä jatkuu vielä. Karvianjoen alaosissa tulvahuippua odotetaan vasta parin päivän kuluttua.

Sen sijaan Pohjanmaan tulvatilanne on helpottunut. Etelä-Pohjanmaan ely-keskuksen mukaan Lapväärtin-Isojoen vedenpinta on laskenut vuorokauden aikana runsaat 30 senttiä.

Myös muut joet ovat pääosin laskussa.

(MTV3)

Katso Juha-Pekka Triipposen kommentit:

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot