Mainos
Mainos

Nevala: Tekninen kuuntelu laillista vuoteen 1995

Supon päällikkö Seppo Nevala katsoo, että tekninen kuuntelu on ollut laillista myös kotirauhan piirissä kesään 1995 asti. Puhelinkuuntelu ei sen sijaan ole ollut sallittua ennen kuin uusi laki astui voimaan kaksi vuotta sitten.

Nevala viittaa Helsingin Sanomien haastattelussa eduskunnan lakivaliokunnan mietintöön vuodelta 1972. Sen mukaan poliisi voi rikostutkinnan yhteydessä joutua tarkkailemaan rikoksesta epäiltyä teknisellä laitteella myös kotirauhan suojaamalla alueella.

Suojelupoliisin pitkäaikainen päällikkö Seppo Tiitinen on jo 1980-luvulla tulkinnut myös teknisen kuuntelun eli mikrofonikuuntelun laittomaksi.

Scheinin: Poliisin kuuntelu ollut ihmisoikeussopimusten vastaista

Salaisen poliisinkin pitää noudattaa lakia, sanoo ihmisoikeusasiantuntija, julkisoikeuden apulaisprofessori Martin Scheinin. Hänen mukaansa kansalaisten kuuntelu ilman asianmukaista lainsäädäntöä on ollut laitonta 1970-luvun puolivälistä vuoteen 1995 Suomen ratifioimien ihmisoikeussopimusten valossa. Tuolloin vasta saatiin pakkokeinolakiin tarkemmat säännökset mm. teknisestä kuuntelusta ja tarkkailusta sekä telekuuntelusta- ja valvonnasta.

-Jos laki ei jotakin salli, niin silloin se kieltää sen, kun on viranomaisista puhe. Ei riitä syyksi sanoa, ettei säännöksiä ollut, painottaa Scheinin.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme