Mainos
Mainos

Niinistö kiirehtii EU:n budjettia

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok.) toivoo, että EU-maat alkavat nopeasti käsitellä unionin tulevaa rahoituskehystä. Yorkin epävirallisessa valtiovarainministerikokouksessa hän tapasi brittiläisen kollegansa Gordon Brownin, ja pyysi Britanniaa viemään asiaa nopeasti eteenpäin.

Niinistöä huolestutti, että EU:n budjetin perusta vuosille 2000-06 jää sekin Suomen puheenjohtajakaudella ratkaistavaksi.
-Vähän pahaenteiseltä tämä alkaa näyttää, Niinistö sanoi.

Saksa on puhunut hyvin tiukkaan sävyyn omien maksuosuuksiensa kohtuuttomuudesta, eikä sen kaudella vuoden 1999 alussa ole ratkaisun suhteen juuri toivoa. Myöskään Itävalta ei ole osoittanut suurta intoa tarttua asiaan omalla kaudellaan tämän vuoden lopulla, Niinistö totesi.

Ministerit keskustelevat EU:n itälaajentumista valmistelevasta Agenda 2000:sta lauantaina lounaallaan. Pakettiin sisältyy maatalous- ja rakennepolitiikan uudistusesitysten lisäksi myös ehdotukset EU:n rahoituskehykseksi, joka säätelee EU:n tulevia menoja ja niiden jakoa eri tarkoituksiin. Jäsenmaiden maksuosuuksista ei ole vielä ehdotusta pöydällä, mutta se ei ole estänyt muun muassa Saksaa vaatimasta maksuihinsa alennusta jo hyvissä ajoin.

Keskikurssit linjassa

Markkinoilla esiintyneitä arvailuja uusista ERM-keskikurssien muutoksista torjuttiin kokouksen aattona tarmokkaasti. EU-komission raha-asioista vastaava komissaari Yves-Thibault de Silguy totesi, että Irlannin puntin revalvaatio Kreikan drakman ERM-kytkyn yhteydessä avasi tien vappuna tehtäville päätöksille valuuttojen keskikursseista.
-ERM:n nykyiset keskikurssit ovat hyvin linjassa talouden perusteiden ja markkinoiden kanssa, komissaari sanoi.

Myös Niinistö oli samoilla linjoilla, eikä pitänyt uusia kurssimuutoksia valuuttakurssijärjestelmä ERM:ssä tarpeellisina. De Silguy ilmoitti myös, ettei Yorkissa myöskään anneta ministereille ennakkotietoja komission keskiviikkona julkaistavista raporteista. Näissä komissio antaa suosituksensa ja arvionsa maista, jotka sen mielestä täyttävät Emu-kriteerit. Komissaarin mukaan raportti sisältää kaksisataa sivua, joista suuri osa käsittelee kysymystä miten pysyvä EU-maiden talouden Emu-kunto on.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme