Mainos
Mainos

Niinistö torjuu diktaattorisyytökset

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Sauli Niinistö torjuu muutamien kokoomuskansanedustajien syytökset itsevaltaisesta johtamistyylistä.

Suomen pankin johtajavalinta herätti kokoomuksen sisällä keskustelun puolueen päätöksenteosta. Aihetta käsiteltiin tänään myös kokoomuksen eduskuntaryhmässä.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä pui tänään puolueen kannatuslukuja henkilökiistojen sävyttämissä tunnelmissa. Esimerkiksi Suomen pankin johtajavalinnoissa Niinistön saappaiden alle jäänyt Ilkka Kanerva on haukkunut julkisuudessa nykykokoomusta Niinistön yhden miehen showksi, jossa muut eivät uskalla suutaan avata.

Viime päivien julkisesta arvostelusta ärsyyntynyt Niinistö kiistää, että puolueessa on vallalla Kanervan moittima yhden miehen ehdoton käskyvalta. Tänään kokoomuksen eduskuntaryhmässä puheenjohtajaa moitittiin puolueen sisäisen keskustelun tukahduttamisesta, mutta Niinistö ei yhdy näihinkään väitteisiin.

Arvostelun lisääntymisestä ja kovista puheista huolimatta kukaan ei ainakaan vielä ole ilmoittanut kaipaavansa takaisin Pertti Salolaisen päättämättömäksi leimattuja puheenjohtaja-aikoja.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme