Mainos
Mainos

Niinistö: Uskottavuutta veronkevennysvaatimuksiin

Kokoomuksen puheenjohtajan, valtiovarainministeri Sauli Niinistön mielestä monet veronkevennyksiä vaativat tahot ovat olleet liikkeellä ilman vastuuta valtiontaloudesta. Niinistön mukaan erityisesti sosialidemokraatit ovat esittäneet vaatimuksia, jotka toteutuessaan romuttaisivat pyrkimyksen painaa budjetin alijäämä alle 30 miljardin markan.

Niinistö vaati tänään kokoomuksen ministeriryhmän kokouksessa Mikkelissä veronalentajia ottamaan lähtökohdaksi myös veronkevennysten kattamisen. Tähän mennessä keinoiksi on esitetty valtion omaisuuden myyntiä, kevennysten dynaamisia vaikutuksia ja jopa lisävelanottoa.

Niinistön näkemyksen mukaan pysyvä veronkevennys on kuitenkin kustannettava muilla kuin kertaluonteisilla toimilla. Veronalennuksen on hänen mielestään oltava uskottava, jotta sillä olisi onnistumisen mahdollisuuksia.

Niinistö on aiemmin esittänyt viiden miljardin markan veronkevennystä ja vastaavia lisäleikkauksia jo ensi vuoden budjettiin. Säästöjä tehtäisiin mm. kehitysavusta, kuntien valtionosuuksista, työllistämistuesta ja työttömyysturvasta.
-Ehdotukseen on vastattu vaiteliaisuudella, joka ei tällä kertaa taida olla myöntyväisyyden merkki, Niinistö huomautti.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme