Mainos
Mainos

Nils Torvalds nimitettiin RKP:n presidenttiehdokkaaksi

Europarlamentaarikko Nils Torvalds on nimitetty RKP:n presidenttiehdokkaaksi. Valinta tehtiin sunnuntaina puoluekokouksessa Helsingissä. 71-vuotias Torvalds oli ainoa ehdokas.

Torvalds valittiin europarlamenttiin varasijalta vuonna 2012 puheenjohtaja Carl Haglundin tilalle. Aiemmin hän työskenteli pitkään Yleisradion toimittajana.

Puheessaan puoluekokoukselle Torvalds katsoi, että pinttyneiden poliittisten odotusten kääntyminen päälaelleen on aiheuttanut hämmennystä.

– Tämä hämmennys etsii myös vastauksia presidenttivaalikampanjassa, ja juuri meidän pitää osata antaa vastauksia, Torvalds sanoi.

Torvaldsin mukaan Euroopan maiden pitää olla entistä valmiimpia kantamaan vastuuta omasta kohtalostaan nyt, kun Donald Trump toimii Yhdysvaltojen presidenttinä.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot