Mainos
Mainos

No nyt on junalla mittaa: Tältä näyttää, kun kaikkien aikojen jättijuna starttaa kohti pohjoista

Joulun pitkämatkalaiset matkustavat tänä vuonna kohti pohjoista rauhanajan historian pisimmällä  erikoisjunalla. Kyseessä oli sen verran harvinainen tapaus, että ihmisiä oli saapunut Rautatieasemalle ihan varta vasten – vain ihmettelemään sen lähtöä.

– Komealta näyttää, totesi yksi ihmettelijä junan vieressä kävellessään. 

IC27 lähti Helsingistä Rovaniemelle aikataulun mukaisesti kello 15.27.

Kyydissä 1500 matkustajaa

Jättijunassa on paikkoja 1500 matkustajalle. Vaunuja on 15, ja ne ovat kaksikerroksisia. Matkajanoa pääsee sammuttamaan kahteen ravintolavaunuun, joissa joulun erikoisuutena tarjoillaan myös rahkapullia.


– Kaapit ovat täynnä ja asiakkaisiin on varauduttu. Toivotaan, että kukaan ei jää ilman, junan kahvilasta kerrottiin hymyssä suin juuri ennen lähtöä.

Konduktöörejäkin on viisi. Ja se on tarpeen, sillä mittaa erikoisjunalla on 416 metriä kahdessa kerroksessa. Matka-aika Rovaniemelle on kahdeksan tuntia. 

– Tämä on meille ihan huippupäivä, kun saamme näin paljon asiakkaita palvella ja kuljettaa paikasta toiseen. Tämä on hieno hetki ja kuhina on ihan käsin kosketeltavaa, sanoo VR:n asiakaspalvelujohtaja Riitta Vuorelma-Iho.

Matkalaisia Helgingin Rautatieasemalla oli saattelemassa myös itse Joulupukki, joka ei kuitenkaan päässyt tällä kertaa kyytiin.

– Ei joulupukki nyt tällä kertaa ehdi jättijunan kyytiin, mutta tulin toimittamaan hyvää matkaa kaikille matkalaisille. Toivon kaikille rauhallista ja mukavaa matkaa, Joulupukki sanoi asemalla.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme