Mainos
Mainos

Noin puolet koululaisista saa taskurahansa vastikkeellisena – ”Pitää tehdä töitä sen eteen, että saa rahaa”

Kaupungilla liikkuu iltapäivisin paljon koululaisia, joilla näyttää olevan eri määrä rahaa käytössään. Toisilla on hampurilaisia ja juomia käsissään, toiset istuksivat vesipullon kanssa. Tutkittu fakta on, että suurin osa suomalaiskoululaisista saa viikko- tai kuukausirahaa, mutta neljäsosa ei saa lainkaan säännöllistä käyttörahaa.

– Mun pitää tehdä jotain töitä sen eteen, että mä saan rahaa, kertoo Roosa-Maaria Vehniäinen.

Hän ei vaikuta piiruakaan katkeralta.

– Ei todellakaan, tää on ihan hyvä systeemi. Ei meille pienenäkään mitään ylimääräisiä rahoja annettu, ellei tehty jotain siivousta tai vastaavaa, kertoo Vehniäinen.

Hänen mukaansa käytäntö on ihan ookoo. Kun tarvitsee rahaa, voi tarttua vaikka imuriin.

– Imuroinnista saa noin kymmenen euroa, jos imuroi koko talon. Se on ihan ookoo, hymyilee 15-vuotias Roosa-Maaria.

Käytännöt vaihtelevat

Nordean teettämän tutkimuksen mukaan noin puolet lapsista ja nuorista tekee kotitöitä viikkorahaa vastaan. Tavallisempaa on, että tytöt tekevät enemmän kotitöitä kuin pojat. Tavallista on sekin, että kouluikäisillä on helpompi teettää kotitöitä kuin jo ikääntyneemmillä teineillä, tämän tietää myös viikkorahoja maksava Jonna Honkaperä.

– Yhdeksänvuotias saa viisi euroa perjantaisin ja hän tekee kotitöitä. Mutta sitten tämä nuori, 17-vuotias, ei taas oikein kauheesti joudu tekemään….

– Mutta saa viikkorahansa kuitenkin?

– Hän saa tarpeen mukaan joo, kertoo Honkaperä.

Jaana Niskala kertoo, että perheessä vastikkeellinen viikkoraha on outo asia.

– Kyllä meillä on aina ollut vähän semmoista, että on annettu vain sitten rahaa kun on tarvittu, eikä ole vaadittu vastineeksi mitään, kertoo Niskala.

Rahaa tarpeeseen

Yllättävän moni nuori sanoo, että säännöllistä viikkorahaa ei tule, eivätkä he sitä kaipaakaan.

– Ei haittaa, ettei viikkorahaa ole. Vanhemmat antavat rahaa silloin, kun sitä tarvitsee, kertoo Satu Finnilä.

Kaveri Julia Tuomisto, 16, ei itsekään kaipaa tasaista rahavirtaa.

– Olen sitä mieltä, että silloin kun tarvitsee rahaa, silloin sitä pitää saada. Mutta en kaipaa mitään säännöllistä viikkorahasysteemiä, sanoo Julia.

Suomalaisvanhemmat palkitsevat jälkikasvuaan myös naapurimaita innokkaammin hyvistä arvosanoista. Niko Peltokangas, 14, on tyytyväinen saamaansa viidenkympin kuukausirahaan, eikä kaipaa lisäkorvausta hyvistä koenumeroista.

– Ei, kyllä tämä kuukausiraha on aivan hyvä, sanoo Peltokangas.

Lisää aiheesta videolla tekstin yläpuolella!

Kuvat: Timo Varila

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme