Mainos
Mainos

Norrback: Tulli toimi oikein Tornionjokilaaksossa

Pohjoismaisesta yhteistyöstä hallituksessa vastaava ministeri Ole Norrback (r.) puolustaa Suomen tullin menettelyä, kun se puuttui Tornionjokilaaksossa eräiden ruotsalaisten rajanylitysten määrään. -Suomen tulliviranomaiset ovat menetelleet autoverolain määräysten mukaisesti, Norrback toteaa vastauksessaan ruotsalaiselle kollegalleen Leif Pagrotskylle, joka oli kirjelmöinyt asiasta Suomen hallitukselle.

Tornion tulli takavarikoi viime vuonna erään ahkerasti kesämökillään Suomessa käyneen pariskunnan kaksi autoa. Ruotsalainen oli oleskellut Suomessa niin paljon, että tulli katsoi henkilön asuvan pysyväisluontoisesti Suomessa. Autot oli rekisteröity alhaisemman verotason Ruotsissa. Lain mukaan autovero on maksettava Suomeen, mikäli henkilö asuu Suomessa vähintään 185 päivää vuodessa. Myös eräs tyttöystävänsä luona ahkerasti Suomessa käynyt Ruotsissa asuva mies oli joutunut vaikeuksiin tullin kanssa.

Vastauksessaan Norrback myöntää kuitenkin, että autoverolakia tulisi korjata, jotta tällaiset tilanteet voitaisiin välttää. Norrback epäilee vastauksessaan, vastaako Suomen autoverolaki nykyisessä muodossaan lisääntyneen kansainvälisen liikkuvuuden vaatimuksia. Päivittäinen rajanylitys tulisi Norrbackin mielestä nähdä luonnollisena ja sen tulisi sujua joustavasti. Tilanteen korjaamiseksi Norrback ehdottaa, että Suomen autoverotusta lähennettäisiin kohti ruotsalaista ja eurooppalaista tasoa.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme