Mainos
Mainos

Nousiaislaisten näytteistä löytynyt kolmea tautia aiheuttavaa virusta – normaaliarki aikaisintaan parin viikon kuluttua

Nousiaisten vatsatautiepidemian takana on mitä ilmeisimmin jätevesisaastuminen, eli pieni määrä jätevettä on päässyt talousvesiputkistoon, sanoo ympäristöterveydenhuollon johtaja Kaisa Nivola.

–  Sitä tukevat myös potilasnäytteet, joista on löytynyt toistaiseksi kolmea eri virusta, jotka aiheuttavat tautia, ja bakteereitakin, hän sanoo.

Useampien erilaisten virusten löytyminen viittaa hänen mukaansa siihen, että kyse on ulkoisesta lähteestä eikä pelkästään tarttuvasta taudista.

Vesijohtoverkoston tehoklooraus Nousiaisissa aloitetaan ilmeisesti maanantaina, ja se tehdään todennäköisesti vaiheittain verkoston eri osissa.

–  Ensi viikon aikana verkosto toivottavasti saadaan käytyä läpi.

Tähän mennessä lähes 350 nousiaislaista on ilmoittanut terveysviranomaisille sairastuneensa vatsatautiin. Lukumäärän nousu ei kuitenkaan tarkoita, että uusia tapauksia olisi välttämättä tullut ilmi. Ihmiset kun eivät ole aina ottaneet heti yhteyttä terveyskeskukseen.

–  Tautihuippu on ollut selkeästi torstain ja lauantain välillä, Nivola sanoo. 

Paluu normaaliin vie aikaa

Tehoklooraus on Nivolan mukaan suunniteltava tarkasti etukäteen ja esimerkiksi eläintiloille täytyy varmistaa varavesijärjestelmät. Tehokloorauksen aikana vettä ei voi käyttää esimerkiksi vihannesviljelmien kasteluun tai eläinten juottamiseen.

–  Olemme kartoittaneet kaikki tilat. Siellä on viisi siipikarjatilaa, kaksi lypsykarjatilaa, yksi sikala ja muutama isompi kasvihuone. Osalla on varajärjestelmä ja joillakin jopa oma kaivo.

Tehoklooraus kestää 1–3 vuorokautta, minkä aikana verkostovesi on pois käytöstä. Ajankohta ilmoitetaan jokaiselle kiinteistölle erikseen.

Kloori vaikuttaa putkistossa 6–7 tuntia, jonka jälkeen putkisto huuhdellaan. Huuhteluun saattaa mennä parikin vuorokautta. Kiinteistöille järjestetään korvaavaa vettä putkiston desinfioinnin ajaksi.

Tehokloorauksen jälkeen jatketaan keittokehotusta ja ylläpitokloorausta ainakin viikko. Näin ollen nousiaislaiset pääsevät palaamaan normaaliarkeen aikaisintaan parin viikon kuluttua.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot