Mainos
Mainos

Nuit blanche Porin taidemuseossa

Pohjoismainen 1990-luvun nykytaide esittäytyy Porin taidemuseossa tammikuulle asti. Ranskalaisen Laurence Bossen ja sveitsiläisen Hans-Ulrich Obristin kokoama Nuit blanche -näyttely oli vuoden alkupuolella esillä Pariisissa, paikkana oli Musee d`Art Moderne de la Ville de Paris.

Nuit blanche -näyttelyn pohjoismainen kierto on Bergenin, Göteborgin ja Porin taidemuseoiden yhteistyötä. Valkeiden öiden näyttely synnytti Pariisissa keskustelua pohjoismaisesta "hulluudesta" ja "ihmeestä". Nämä puheet syntyivät pohjoismaisen taiteen uudistuneesta ilmeestä ja kansainvälistymisestä. Pohjoismainen osuus on perusteiltaan sama kuin Pariisissakin, mutta muutoksiakin on. Pariisissa yleisön valloittanut mieskuoro Huutajat ei Poriin tule, vaan kuoron ohjelmistosta on nähtävissä video. <

Nuit Blanche onkin moniarvoista, eri taiteenlajien välistä vuorovaikutusta: musiikkia, elokuvaa, kuvataidetta ja valokuvia. Suomalaista ovat esillä Eija-Liisa Ahtilan videoinstallaatio, Aki Kaurismäen lyhytelokuvia videoina ja Marja-Leena Hukkasen valokuvasarja Kaihon kultamaa. Myös Esko Männiköltä on valokuvia. Islantilaiset ovat hyvin esillä. Björk on tehnyt yhdessä englantilaisen Jeremy Dellerin, suomalaisen Mika Vainion ja japanilaisen Nobuyoshi Arakin kanssa videon, kollaaseja, valokuvia ja ääniteoksen. Ruotsalaisista nykytaidetta edustavat kuvataitelija Cecilia Edefalk sekä installaation Skandinavian psykokartoituksesta tehnyt Jan Svenungsson.

Norjalaiselta Bjarne Melgaardilta on näyttelyssä akvarelleja ja tanskalainen Henrik Plenge Jakobsen on tehnyt näyttelyyn videoteoksen The Best of Denmark. Nuit Blanche -näyttely on Porissa yli vuodenvaihteen, tammikuun 10. päivään asti.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme