Mainos
Mainos

Nuoret lääkärit toivovat lisää aikaa potilaille

Kuva: stock.xchng

Nuori Lääkäri -päivillä laaditussa kyselyssä ilmenee useita toiveita lääkäreiden työnkuvan kehittämiseksi. Terveystalon yleislääketieteen kehittämisjohtaja Minerva Krohnin mukaan enemmistö vastaajista toivoo työhön liittyvän kiireen vähentämistä.

Kyselyyn vastasi 68 nuorta lääkäriä. Heistä 44 työskenteli terveyskeskuksissa, 16 sairaalassa, yksi tutkijana ja yksi työterveyshuollossa.

Kolme neljästä toivoo voivansa hidastaa työtahtia. Kiireen aiheuttamina ongelmina mainittiin huono työnhallinta, työpäivien venyminen ja niinsanotut ylimääräiset potilaat.

Moni vastaaja toivoi enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työhönsä kuten vastaanottoaikojen pituuteen. Myös paperitöitä haluttaisiin vähentää, jotta varsinaiselle lääkärintyölle jäisi aikaa paremmin. Tietojärjestelmiä haluttaisiin hyödyntää paremmin ja niitä haluttaisiin yhtenäistää.

- Nuoret kollegat eivät myöskään unohtaneet koulutusta. Sen sekä tutoroinnin tarpeen mainitsi kuusi vastaajaa ja myös kollegiaalisuutta kaivattiin enemmän. Koulutukseen ja uusiin asioihin perehtymiseen pitää olla aikaa lääkärin uran kaikissa vaiheissa, Minerva Krohn kertoo kyselyn tuloksista.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme