Mainos
Mainos

Nuori nainen ajoi taksilla lauantaiyönä Savosta Lahteen – lähes viidensadan euron matka jäi maksamatta

Myöhään lauantai-iltana Savon alueen taksiauton kuljettaja pysäytti poliisipartion Lahden keskustassa kyydissä Savosta kyydin ottanut nainen, kertoo Hämeen poliisilaitos.

Kuljettaja oli ottanut Etelä-Savossa kyytiin nuoren naisen, joka kertoi määränpääkseen Lahden. Kuljettaja soitti ennen matkan alkua naisen ystävälle, joka kertoi maksavansa matkan, kun kyyti saapuu perille Lahteen.

Taksi lähte matkaan kohti Lahtea, jonne matkaa kertyi lopulta yli 250 kilometriä. Lahdessa matkustaja antoi useita eri osoitteita, joissa maksaja mahdollisesti oli. Häntä ei kuitenkaan tavoitettu.

Kuljettajan pysäytettyä poliisipartion kuljetti tämä päihtyneen naisen Lahden pääpoliisiasemalle. Häntä epäillään lievästä petoksesta. Kuljettaja lähti paluumatkalle Savoon saamatta 460 euron maksua taksikyydistä.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot