Mainos
Mainos

Nuoria houkutellaan Helsingin Kirjamessuille

Kirjallisuusjärjestöt Lukukeskus ja Sanasto ovat kutsuneet Helsingin ja Vantaan lastenkoteja Helsingin Kirjamessuille lahjoittamalla heille pääsylippuja. Nuoria yritetään houkutella myös kiinnostavalla ohjelmalla: yli 50 yläkoulu- ja lukioikäistä nuorta haastattelee kirjailijoita tai on itse haastateltavana lempikirjoistaan.

– Erityisen tärkeää on kannustaa lukemaan niitä lapsia ja nuoria, joille lukemisen mallia ei tarjota kotona, kertoo Sanaston viestintäpäällikkö Anna Storm.. – Lähdimme ilolla mukaan kirjamessuille kun saimme tämän tarjouksen. Yritämme kovasti pitää yllä lukemisen kulttuuria, kertoo johtaja Kari Saksanen helsinkiläisestä Toivolan oppilaskodista, joka on yksi Helsingin suurimpia lastenkoteja.

– Monipuolinen lukutaito vaikuttaa itsetuntoon, elämäntaitoon ja osallisuuteen. Lukeminen osana jokapäiväistä arkea kantaa myös myöhemmin elämässä. Tarvitaan vahvaa yhteiskunnallista tahtoa ja toimenpiteitä, jos nuorten suhdetta lukemiseen halutaan muuttaa, kertoo Lukukeskuksen toiminnanjohtaja Anu Laitila.

Viimeisimpien PISA-arvioinnin lukutaitotulosten mukaan Suomessa on joka ikäluokassa 5 000 nuorta, joilla on heikko lukutaito. Kolmannes jokaisesta ikäluokasta ei lue omaksi ilokseen yhtään, näistä 2/3 on poikia.

(MTV3)

Katso Terhi Hyvärisen juttu (Kymmenen uutiset 25.10.2012)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme