Mainos
Mainos

Nuorten väkivallan uhka lisääntynyt

Pääkaupunkiseudun nuorten tupakointi, humalajuominen ja huumeiden kokeilu on pysynyt ennallaan. Aiempien vuosien laskeva kehitys on pysähtynyt, selviää alueen yläasteikäisille ja lukiolaisille tehdystä kouluterveyskyselystä.

Yhä useampi nuori on kokenut fyysistä uhkaa. Lisäksi tytöistä yli kymmenen prosenttia ja pojista viisi prosenttia kertoi olleensa vastentahtoisesti yhdynnässä.

Kysely on osa Stakesin valtakunnallista tutkimusta. Pääkaupunkiseudulta saaduissa tuloksissa tulivat esille samat asiat kuin muualla Suomessa.

Stakesin erikoistutkija Minna Pietikäisen mukaan tutkimuksen tekijät ovat erityisen huolissaan fyysisen uhan lisääntymisestä, seksuaaliterveyteen liittyvien tietojen puutteellisuudesta ja koulukiusaamisesta. Pietikäisen mukaan suurin osa suomalaisnuorista voi kuitenkin hyvin. Ongelmat kasautuvat noin 20 prosentille nuorista.

Pääkaupunkiseudulla päihteiden käyttö ja fyysisen uhan tunteminen on kuitenkin muuta maata yleisempää. Vain päivittäisen tupakoinnin osalta alueella ollaan paremmassa tilanteessa kuin muualla.

Pääkaupunkiseudulla tutkimusta varten haastateltiin noin 31 000 nuorta.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme