Mainos
Mainos

Nuotiot ja ulostekasat suututtavat asukkaita Vantaalla – poliisi ohjeistaa soittamaan leiriytyjistä hätäkeskukseen

Vantaalla asuvien sosiaalisen median ryhmässä on herättänyt keskustelua metsään leiriytyneet henkilöt, jotka ovat ulostaneet metsäpolkujen varteen.

Yllä olevalla, viime kesänä julkaistulla videolla kerrotaan siitä, millaista apua romanikerjäläiset ovat Suomessa saaneet. 

Kirjoituksia on ollut kevään aikana useampia. Yhden, eilen julkaistun päivityksen kirjoittaja kertoo uskovansa, että hänen lähimetsässään asuu kerjäläisiä, joilla hän viittaa Romanian romaneihin. Hän pitää eritysen ongelmallisena sitä, että henkilöiden epäillään tekevän tarpeensa metsään.

Hän julkaisi Facebookissa kuvia, joissa on runsaasti vessapaperia maassa ilmeisesti ulosteen päällä.

Päivityksen tekijä kertoo ilmoittaneensa asiasta hätäkeskukseen.

Itä-Uudenmaan poliisin komisario Kimmo Klemetin mukaan ongelma on jossain määrin yleinen Vantaalla.

– Jollain tasolla pitää paikkansa, koska meillä on asunnottomia ja päihderiippuvaisia ihmisiä.

Hän kertoo, että hänelle ei ole tullut häiriöilmoitusta metsäalueelle leiriytyneistä.

Poliisi ohjeistaa soittamaan hätäkeskukseen

Yleisjohtajana tänään työskentelevä Klemetti kuitenkin sanoo, että kaikki tehtävät eivät tule hänen tietoonsa, jos kyseessä on niin sanottu normaalitehtävä.

Klemetin mukaan kansalaisia pyydetään ilmoittamaan hätäkeskukseen, jos havaitsee metsään leiriytyneitä henkilöitä.

– Kyllä niistä pyydetään ilmoittamaan hätäkeskukseen, niin poliisi käy resurssien puitteissa katsomassa, mikä siellä on tilanne.

– Eihän tällainen leiriytyminen ole sallittua. Meillä on kuitenkin leirintäalueita olemassa. Telttailu muualla on ihan eri juttu.

MTV Uutiset ei tavoittanut päivityksen tekijää kommentoimaan asiaa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme