Mainos
Mainos

Nuukuusviikko käyntiin

Tänään on alkanut Nuukuusviikko. Viikon teemana on tänä vuonna ruoka. Järjestäjät haluavat kehottaa kuluttajia säästämään luonnonvaroja ja energiaa myös ruokaostoksilla ja tempaista etenkin lähi- ja luomuruuan ja kotimaisten tuotteden puolesta.

Päivän ruokaostoksilla lähimarketissa ostoskärryyn lentää pari sardiinipurkkia, Espanjassa tuotettuja tomaatteja ja argentiinalaisia omenoita. Suomalaisenkin ostoskärryn ruuat tulevat nykyisin ympäri maailmaa: Erään laskelman mukaan ruokatavarat matkaavat nelisentuhatta kilometriä ennen päätymistään ruokapöytään.

Nuukuusviikon järjestäjät muistuttavat kuitenkin, että kilometrejä voi vähentää roimasti esimerkiksi valitsemalla kotimaisia tuotteita aina kun se on mahdollista. Hollantilaisen gouda-juuston sijaan voi valita naapuripaikkakunnan juustolan oman juuston ja espanjalaiset tomaatit voi korvata vaikkapa kotimaisilla juureksilla, joita on tarjolla talvellakin.

Jos ostoskärryyn lentää Etelä-Amerikassa tuotettu banaaniterttu, kuluttajan omatunto kevenee kummasti, kun banaanin kyljessä on Reilun Kaupan tarra. Nuukuusviikon järjestää kansalaisjärjestöiden muodostama Kierrätysliike.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme