Mainos
Mainos

Nyt saa ajaa rauhassa

Joulun liikenne valtateillä on hiljentynyt lähes kokonaan. Vilkkaimmillaan liikenne oli kello 10-13, mutta tuolloinkaan ei syntynyt suuria ruuhkia. Liikennevirastosta kerrotaan, että iltapäivällä viiden aikaan liikenne oli hiljentynyt ympäri maata lähes täysin ja liikenne oli verrattavissa tavalliseen kesäperjantaihin.

Aattona on ollut varsin paljon ulosajoja ja muita liikenneturmia. Tieliikenteessä on kuollut ainakin kaksi ihmistä. Nummi-Pusulassa nuori mies sai surmansa, kun hänen autonsa suistui tieltä aattoaamuna. Kyydissä ei ollut matkustajia.

Luhangassa Keski-Suomessa iäkäs mies kuoli saatuaan ilmeisesti sairauskohtauksen kesken ajon yhden aikaan päivällä. Auto suistui tieltä ja törmäsi puuhun. Paikkakuntalainen mies kuoli elvytysyrityksistä huolimatta. Autossa ei ollut muita.

Yöllä liikenne oli vaikeuksissa etenkin Pohjois-Pohjanmaalla, missä satoi vaihtelevasti sekä vettä että räntää. Päivällä taas eniten hankaluuksia oli kaakossa, missä tiet ovat olleet sohjoisia.

Kaikkiaan tämän vuoden menoliikenne oli yllättävän vaisua muihin vuosiin verrattuna, arvioitiin Liikenneviraston Tienkäyttäjän linjalta.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme