Mainos
Mainos

Nyt tulee lunta – maanantai-iltana ei välttämättä kannata lähteä tien päälle

Maa on valkeana maanantain jälkeen koko maassa.

– Voisi puhua ihan lumimyräkästä, lunta voi tulla ajoittain varsin sakeasti ja tuuli voimistuu, kertoo MTV:n meteorologi Markus Mäntykannas.

Lumisateet alkavat maanantaina iltapäivällä lounais- ja länsirannikolla.

– Illalla pyryttää myös jo pääkaupunkiseudulla ja laajalti etelässä.

Keskimäärin lunta voi tulla eteläisessä Suomessa noin viisi senttiä, paikoin enemmänkin. Keski- ja Pohjois-Suomessa on pääosin poutaa.

– Lapissa on selkeää, pakkasta selkeillä alueilla voi olla päälle parinkymmentä astetta.

Etelässä on pikkupakkasta. Etelä- ja lounaisrannikolla on nollakeliä, jonka vuoksi ajokeli voikin olla lumisateessa paikoin erittäin huono.

– Sanoisin, että joulumatkaan ei kannata välttämättä näillä alueilla illalla lähteä vaan lykätä tiistaihin, jos se on mahdollista.

Tiistaina lumisateet väistyvät Suomen itäpuolelle.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme