Mainos
Mainos

OAJ: Jopa neljäsosa oppilaista kokee, että koulujen työrauhassa on ongelmia – parannuksia haetaan lakiehdotuksella

Opettajien ammattijärjestö OAJ on julkaissut lakiehdotuspaketin, jolla pyritään edistämään työrauhaa kouluissa. Ammattijärjestön mukaan jopa neljäsosa oppilaista kokee, että koulujen työrauhassa on ongelmia.

OAJ toivoo lakiehdotuksessaan muun muassa, että oppilaiden määrää yhtä opettajaa kohti säänneltäisiin.

Ammattijärjestön ehdotuksessa suositellaan, että ensimmäisen ja toisen luokan ryhmissä olisi vähintään yksi opettaja 18 oppilasta kohti. Vanhempien oppilaiden ryhmissä yksi opettaja voisi vastata 20 oppilaasta.

– Tässä lähdetään nimenomaan opettajien määrän kautta, ei siitä, että ryhmän täytyy olla tietyn kokoinen, OAJ:n koulutusasiainpäällikkö Nina Lahtinen kommentoi perjantain Huomenta Suomessa.

Toinen OAJ:n esittämä muutos koulujen työrauhan parantamiseksi on rehtorien vallan kasvattaminen. OAJ esittää, että rehtorilla olisi yksin valtuus erottaa häirikköoppilas määräajaksi.

– Nyt se vaatii monijäsenisen toimielimen. OAJ esittää, että perusopetuksessa, samoin kuin lukio- ja ammattiopetuksessakin, rehtori voisi määräajaksi erottaa. Rehtorin olisi kuitenkin tällöin myös suunniteltava, miten lapsen opetus järjestetään tänä aikana ja tarjota oppilashuollon palveluita. Oppilas ei siis jäisi yksin.

Voit katsoa koko koulujen työrauhaa ja OAJ:n esitystä käsittelevän keskustelun yltä.  

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot