Mainos
Mainos

Oaklandin palossa kuolleen Hannan isä aikoo tehdä rikosilmoituksen netin törkykirjoittelusta

Oaklandin varastopalossa menehtyneen Hanna Ruaxin isä Yrjö Timonen aikoo tehdä rikosilmoituksen loukkaavista kirjoituksista useilla nettisivuilla.

Timosen mukaan hänen tyttärestään on kirjoitettu halventavasti ja hänestä on levitetty perätöntä tietoa. 

– Luokattomia kirjoituksia on ollut muun muassa MV-lehdessä, Suomi24-keskustelupalstalla ja murha.info:ssa. Täytyy selvittää mikä on rikosnimike, mutta tuttavapoliisin mukaan kirjoitukset täyttävät törkeän kunnianloukkauksen merkit, Timonen sanoo.

Hän ihmettele miksi Suomessa ei saada vihakirjoituksia kuriin.

– Poliittinen eliitti ei ole ottanut kantaa lakiteitse tai julkisesti vihakirjoituksiin. Ne sallitaan yhä ja niiden sanotaan olevan yksittäisiä tapauksia.

Hän kertoo yrittäneensä ottaa yhteyttä joidenkin nettisivustojen ylläpitäjiin, jotta kirjoitukset poistettaisiin.

– Minulle sanottiin, että "paina sitä ilmianna" -nappia, ketään vastuullista en saanut puhelimen päähän.

Hanna Ruax muutti muutama viikko sitten Suomesta Kaliforniaan asumaan miesystävänsä Alexin kanssa. He molemmat kuolivat varastorakennuksen palossa Oaklandissa. Rakennuksessa oli syttymisaikaan teknomusiikin tapahtuma.

Hanna Ruax toimi muiden muassa korusuunnittelijana ja joogaohjaajana. Viime syyskuussa hän toi Helsingin Elielinaukiolle muun muassa pahvista leikatun sydämen pahoinpitelyssä kuolleen miehen muistoksi. Mies kuoli jouduttaan pahoinpidellyksi äärioikeistolaisen Suomen Vastarintaliikkeen tilaisuuden yhteydessä.

– Tulin niin järkyttyneeksi, surulliseksi ja vihaiseksi, että päätin, että jotain on tehtävä. Leikkasin joogamatosta sydämen ja hain roskakatoksesta pahveja, Hanna Ruax kertoi tuolloin Ilta-Sanomille.

Isä Yrjö Timonen sanoo haluavansa tuoda tyttärestään kirjoitetut herjaavat tekstit julkisuuteen, koska uskoo tyttärensä halunneen niin.

– Hanna oli ihmisoikeustaistelija. Minun on pakko jatkaa hänen työtään, hän olisi halunnut niin.

 


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme