Mainos
Mainos

Oikeus tutustui Munkan venekerhoon Satu Sallisen surmajutussa

Helsingin käräjäoikeus teki tänään katselmuksen Munkkiniemen venekerhoon jatkaessaan Satu Sallisen surman selvittelyä. Oikeuden jäsenet ja molemmat syytetyt kävivät katselmuksen aikana myös ravintola Ukko-Munkissa, jossa syytetyt viettivät murhaa edeltäneen illan viime toukokuussa.

Sallinen puukotettiin kuoliaaksi toukokuun lopulla venekerholla, kun hän oli siellä vartioimassa. Syyttäjän mukaan Sallisen oli vartiovuoroon houkutellut tämän ex-kihlatun rikoskumppaniksi epäilty helsinkiläismies. Epäilty rikoskumppani on myöntänyt, että venekerhon rannassa oli jotakin "hässäkkää" ja että hän oli mukana nostamassa isoa myttyä johonkin "pimeään tilaan". Kihlakunnansyyttäjä Helinä Lehtisen mukaan paikalla käynti tukee oikeuden jäsenten työtä, sillä näiden on nyt helpompi hahmottaa todistajien kertomuksia tapahtumien kulusta.

Myöhemmin oikeustalolla nähtiin video ruumiin löytöpaikalta Kuhmoisissa ja kuultiin neljää todistajaa, jotka kertoivat Sallisen saamista uhkailuista. Kuultavana olivat Sallisen isä, kaksi venekerhon jäsentä ja poliisikomisario. Komisarion kertomuksen mukaan Sallinen oli saanut ex-kihlatultaan puhelimitse uhkauksia, joiden mukaan "sinut tapetaan" ja "kevättä ei tule, turha maalata sitä venettä". Uhkauksen mukaan itse surmatyön hoitaisi joku muu kuin ex-kihlattu. Jutun käsittely jatkuu 19. marraskuuta mm. syytettyjen kuulemisella.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme