Mainos
Mainos

Oikeusasiamies kritisoi työryhmän ehdotusta sakkomenettelystä – ei innostu syyttäjän sakkoluvasta

Oikeusasiamies kritisoi lausunnossaan oikeusministeriön työryhmän ehdotusta siirtää tuomioistuimilta juttuja syyttäjille. Syyttäjä voisi tällöin määrätä sakon yhä useammissa asioissa.

Ehdotuksessa sakkomenettelyyn arvioidaan siirtyvän noin 10 000 tuomioistuinasiaa. Suurin ryhmä olisivat rattijuopumukset, joita olisi näistä puolet.

Oikeusasiamies pitäisi ratkaisua perustuslaillisena poikkeuksena. Perustuslain mukaan tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet, ylimpinä tuomioistuimina korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus.

– Näin laajamittaista tuomiovallan siirtoa tuomioistuinten ulkopuolelle ei nähdäkseni voida mitenkään pitää rajoitettuna tai vähämerkityksellisenä. Vaikka kyse edelleenkin olisi sakolla rangaistavista rikoksista, ne eivät olisi vähäisiä, oikeusasiamies Petri Jääskeläinen toteaa lausunnossa.

Oikeusministeriön työryhmä esittää, että syyttäjä voisi määrätä sakkorangaistuksen rikoksista, joista rangaistus on enintään puolitoista vuotta vankeutta. Sakkomenettelyyn siirrettäisiin myös eräitä sellaisia rikoksia, joiden enimmäisrangaistus on kaksi vuotta vankeutta. Nykyisin raja on kuusi kuukautta.

Sakkomenettelyn piiriin voisivat tulla muun muassa lähestymiskiellon rikkominen, vangin karkaaminen, valtionrajarikos, kulkuneuvon luovuttaminen juopuneelle, salakatselu, luvaton käyttö, perätön vaarailmoitus, vahingonteko, henkilörekisteririkos, vaarallisen esineen hallussapito, lääkerikos, vangin karkaaminen, valtionrajarikos ja salakatselu.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme