Mainos
Mainos

Oikeuskansleri selvittää Erm-ratkaisua

Oikeuskansleri Jorma S. Aalto on ryhtynyt selvittämään, mitä tosiasiassa tapahtui lokakuun 12. päivän iltana, kun Suomen markan kytkemistä valuuttakurssijärjestelmä Ermiin päätettiin. Aalto on pyytänyt kirjallisia selvityksiä ratkaisuissa mukana olleilta ensi maanantaiksi, jolloin hän palaa virkamatkaltaan.

Apulaisoikeuskansleri Jukka Pasanen vahvisti selvityksen aloittamisen. Hän sanoi, että asiassa ryhdyttiin toimiin, kun oikeuskanslerinviraston tietoon oli saatettu, että silloin oli syntynyt "ongelmallinen tilanne".
-Me katsoimme, että tämä on sen luokan asia, että se tulee selvittää, sanoi Pasanen.

Apulaisoikeuskansleri ei kertonut, mistä tällainen tieto oli virastolle välitetty. Pasasen mukaan kysymyksessä ei ollut varsinainen selvityspyyntö.

Keskusta nosti eduskunnan eilisessä Erm-keskustelussa epäilyn, että toinen valtiovarainministeri Arja Alho (sd.) olisi kertonut ennen asian ratkaisemista Suomen neuvottelutavoitteen EU:n vastuullisille henkilöille. Pääministeri Paavo Lipponen (sd.) kiisti väitteen ja sanoi, että Alho oli ainoastaan informoinut vastapuolta Suomen tavoitteen haarukasta.

Oikeuskansleri esitti omat selvityspyyntönsä jo viikko sitten. Virastosta ei haluttu kertoa, keneltä kaikilta selvityksiä illan tapahtumista on pyydetty. Pasasen mukaan kysymyksessä on jo asian luonteesta johtuen suppea piiri.

Neuvottelutavoite myös saavutettiin

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok.) kertoi, että Suomen tavoite Erm-kytkentäneuvotteluissa oli saavuttaa Suomen markalle suhteessa Saksan markkaan kurssi 3,04. Tämä myös saavutettiin Niinistön mukaan "sadasosadesimaalia" myöten.

Mitään vahinkoa Niinistön mielestä ole siten tapahtunut. Tavoiteltu kurssitaso oli vahvistettu sekä pankkivaltuusmiesten että hallituksen kokouksessa. Niinistö ei ottanut kantaa mahdollisiin oikeuskanslerin selvityksiin päätöstä edeltäneistä keskusteluista EU:n edustajien kanssa.

Pääministeri Paavo Lipponen (sd.) korosti tänään, että kaikki ovat hänen mielestään toimineet isänmaan edun nimissä. Lopputuloskin oli hyvä.
-Jos on jotain tutkittavaa, niin tutkitaan sitten, Lipponen totesi.
Hän sanoi, ettei ymmärrä puheita asian viemisestä valtakunnanoikeuteen.

Keskusta kiistää selvityspyynnön

Keskustan puheenjohtaja Esko Aho arveli, että vastapuolelle annetuista tiedoista käytiin vilkasta keskustelua jo Suomen Pankissa päätöstä tehtäessä. Siihen osallistuivat Ahon mukaan muutkin kuin keskustalaiset pankkivaltuusmiehet. Ahon mielestä "vain sattuma" on pitänyt Alhon toiminnan pois julkisuudesta tähän saakka. Hän kiisti arviot siitä, että keskusta olisi pannut asian selvittämisen vireille oikeuskanslerin virastossa.

Kytkentää pohdittiin lauantaina 12. lokakuuta sekä Helsingissä että Brysselissä. Asia oli esillä EU:n rahakomitean kokouksessa, jossa Suomea edusti mm. valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri Johnny Åkerholm. Helsingissä kytkennästä päätettiin Suomen Pankin johtokunnan esityksestä pankkivaltuustossa ja sen jälkeen hallituksessa ministeri Alhon esittelystä.

Markan kiinteäksi keskuskurssiksi suhteessa ecuun vahvistettiin 5,80661 markkaa. Päätös oli täsmälleen valtioneuvoston edellisenä päivänä eli 11. lokakuuta tekemän esityksen mukainen. Neuvotteluhaarukaksi vahvistettiin samassa hallituksen kokouksessa 5,84481-5,78751 markkaa.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme