Mainos

Oikeuskansleri: Stubbin virhe ei johda jatkotoimiin

Oikeuskansleri mukaan ei ole syytä epäillä, että valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) antoi eduskunnan kyselytunnilla hallintarekisteristä virheellisiä tietoja tarkoituksellisesti.  

Oikeuskanslerinviraston käsittelyyn tuli useita kanteluja Stubbin lausunnosta. Stubb sanoi täysistunnossa marraskuun lopussa, että noin 90 prosenttia lausunnon antaneista viranomaisista kannattaa hallintarekisteriä. Oikea luku oli noin kymmenen prosenttia.

Stubb on myöntänyt käyttäneensä virheellistä tietoa ja pahoitellut sitä useasti. Hän on sanonut, ettei virheellisen tiedon antaminen ollut tietoista. 

Oikeuskanslerinviraston ratkaisussa kerrotaan, että nopeatahtisessa eduskuntakeskustelussa lausumien epätarkkuus on sinänsä ymmärrettävää. Tapauksen arvioinnissa on oikeuskanslerin mukaan otettava huomioon myös muun muassa se, että kysymys ei ollut jo eduskunnan käsiteltävänä olevasta hallituksen esityksestä, vaan vasta esitysluonnoksesta, ja että sitä koskeva lausuntopalaute oli yleisesti saatavilla.

Asia ei johda oikeuskanslerinvirastossa jatkotoimenpiteisiin.

Oikeuskanslerin kannasta kertoi ensin Helsingin Uutiset.

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot