Mainos
Mainos

Oikeusministeriksi nousemassa yllätysnimi

Oikeusministeri Kari Häkämiehen seuraajaksi ollaan nostamassa yllätysnimeä kokoomusryhmän ulkopuolelta.

Paikalle esitetään Suomen Yrittäjien toimitusjohtajaa Jussi Järventausta. Hän toiminut muun muassa oikeusministeriössä lainsäädäntöneuvoksena. Kokoomuksen eduskuntaryhmä päättää ministeristä huomenna.

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Sauli Niinistö luonnehti Järventausta "oikein vahvaksi ja mielenkiintoiseksi" nimeksi. Erään kokoomuksen sisäpiirin vaikuttajan mukaan Järventauksen nimi nousi keskusteluun Niinistön aloitteesta. Ministeriasia on esillä ensin puoluehallituksessa ja ratkaisevan päätöksen tekee puolueen eduskuntaryhmä iltapäivällä. Muina varteenotettavina ehdokkaina ovat olleet esillä mm. eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Kimmo Sasi sekä Ville Itälä ja Paula Kokkonen.

Eduskuntaryhmässä onkin odotettavissa keskustelua siitä, pitäisikö ministeri valita kansanedustajien joukosta vai ulkopuolelta. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowicz ei tänään pitänyt mahdottomana sitä, että ministeriksi valittaisiin joku muu kuin kansanedustaja. Zyskowiczin mukaan esillä olleista kansanedustajista vahvimmilla on ollut Kimmo Sasi.

Kansanedustaja Osmo Kurola sen sijaan pitää Niinistön toimia käsittämättöminä ja vieraina. MTV3:n Kymmenen uutisille Kurola paljasti oman kantansa olevan ehdottoman kielteinen.

Järventaus on oikeustieteen lisensiaatti ja varatuomari. Hän on toiminut yrittäjäjärjestön toimitusjohtajana vuoden 1996 alusta. Vuosina 1993-96 hän oli samassa tehtävässä Vakuutusyhtiöiden keskusliitossa. Aiemmin Järventaus on työskennellyt mm. oikeusministeriön lainsäädäntöneuvoksena vuosina 1982-86.
(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme