Mainos

Öljypäästöjä havaittiin aiempaa enemmän

Tulevaisuudessa meren öljypäästöt paljastuvat entistä varmemmin, sillä Euroopan meriturvallisuusvirasto on aloittanut öljypäästöjen seurannan satelliittikuvilla.

Tehostunut valvonta on lisännyt havaittujen öljypäästöjen määrää viime vuonna. Suomen valvontalentokoneet havaitsivat kaikkiaan 76 öljypäästöä.

Merestä löydetyn öljyn määrä kuitenkin väheni. Lentovalvonnalla havaittiin noin 3,8 kuution päästöt, kun tulos edellisvuonna oli noin 12 kuutiota.

Meren öljypäästöistä raportoivat ahkerasti myös muut kuin rajavartiolaitos. Muun muassa kauppalaivat ja siviilit ilmoittivat liki 30 päästöstä, jotka osoittautuivat öljyksi.

Tulevaisuudessa meren öljypäästöt paljastuvat entistä varmemmin, sillä Euroopan meriturvallisuusvirasto on aloittanut öljypäästöjen seurannan satelliittikuvilla.

Suomessa satelliittivalvonta narautti öljyläikkiä tehokkaasti jo viime vuonna, kun maamme alueelta saatiin käyttöön yli 200 satelliittikuvaa aiemman 60:n sijaan.

Viime vuonna havaituista päästöistä merkittävimmät olivat huhtikuussa Airistolla Turun edustalla ja syyskuussa Ahvenanmaalla. Jälkimmäistä tapausta käsitellään oikeudessa ensi kuussa.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot