Mainos
Mainos

Olutta saa pian muovipulloissa

Olutta myydään yhä myös lasipulloissa, mutta muovisen olutpullon uskotaan valtaavan alaa pikkuhiljaa.

Vuodenvaihteessa kauppoihin tulevat uudenlaiset kierrätysmuovipullot. Ne ovat kertakäyttöisiä, mutta niistä saa panttimaksun, kun ne palauttaa kauppaan. Pullot rutistetaan tölkkien tapaan ja käytetään uudelleen muun muassa uusien pullojen raaka-aineena.

Kuluttaja näkee muutoksen niin, että kauppojen pullovalikoima laajenee. Esimerkiksi Sinebrychoffin valikoimaan kuuluu 17 erilaista muovipulloa eli kaikki tuotteet pakataan omanlaiseensa pulloon. Jopa olutta saa muovipullossa vuodenvaihteen jälkeen.

Sinebrychoffin tuotantojohtajan Kimmo Jääskeläisen mukaan muoviset olutpullot otetaan varmasti mukaan mökille, festareille ja veneeseen. Yhtiön tekemän markkinatutkimuksen mukaan osa ihmisistä ei kuitenkaan halua juoda olutta muovipullosta.

Koffin Keravan tuotantolaitoksilla pullotetaan jo täyttä päätä juomia uusiin muovipulloihin, vaikka kauppoihin ne tulevat vasta vuodenvaihteen jälkeen.

Käytännössä uudet pullot korvaavat nykyiset uudelleenkäytettävät muovipullot ja pidemmällä tähtäyksellä ehkä myös lasipullot. Valtaosa juomista myydään jatkossa tölkissä tai kierrätysmuovipullossa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme