Mainos
Mainos

Olympiastadionin remonttibudjetti paisuu 52 miljoonalla eurolla – "Yllätyksiä on tullut roppakaupalla"

Olympiastadionin perusparannukseen tarvitaan yhteensä 52 miljoonaa euroa lisärahaa kaupungilta ja valtiolta, jos suunnitelmissa halutaan pysyä. Yllätyksiä on Stadion-säätiön toimitusjohtajan mukaan tullut roppakaupalla.

Helsingin kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että Helsingin Olympiastadionin perusparannushankkeeseen myönnettäisiin 26 miljoonan euron lisärahoitus.

Jos Helsingin kaupunki maksaisi hankkeesta aiemmin päätetyn 104,5 miljoonan sijaan 130,5 miljoonaa, myös valtio kasvattaisi rahoitusosuuttaan 26 miljoonalla eurolla. Yhteensä perusparannushankkeen rahoitus kasvaisi siis 52 miljoonalla eurolla.

Mikäli rahoitusta ei saada lisää, hanketta ei Stadion-säätiön mukaan ole mahdollista toteuttaa suunnitelman mukaisesti.

Lisärahan tarpeeseen kaksi pääsyytä

Kustannusten nousuun on kaksi suurta syytä, kertoo Stadion-säätiön toimitusjohtaja Maija Innanen. Rakentaminen on erityisesti pääkaupunkiseudulla nousussa ja urakkatarjousten hinnat ovat kallistuneet.

Toinen syy liittyy Innasen mukaan katsomoiden kattamiseen. Stadionin katosten rakenteita pyritään uusimaan niin, etteivät katosta kannattelevat pylväät peittäisi näkyvyyttä stadionille.

Jos tämä toteutetaan nykyvaatimusten mukaisesti, katosten rakenteita täytyisi vahvistaa.

– Se tuli yllätyksenä. Yllättäviin kustannuksiin osattiin kyllä varautua, kun puhutaan 80 vuotta vanhasta suojelukohteesta, mutta niitä on tullut nyt niin roppakaupalla, Innanen perustelee lisärahoituksen tarvetta.

Helsingin kaupunginhallitus käsittelee asiaa 9. tammikuuta. Stadion-säätiö toivoo, että päätös saataisiin 15. tammikuuta mennessä.

Olympiastadionin mennessä remonttiin kävi MTV Uutiset sahaamassa palan penkkiä muistoksi. Katso juttu lokakuulta 2015.


Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot