Mainos
Mainos

Olympiastadionin remonttiin ei ole herumassa lisää rahaa: "Valtion osuus on nyt hoidettu"

Peruskivi on nyt muurattu, ja vuoden 2019 lopussa uudistetun Helsingin olympiastadionin pitäisi olla valmis. Kaivinkoneet ja katerpillarit ovat vielä yli kahden vuoden ajan tyypillinen näky stadionilla ja sen ympäristössä.

Mittavassa hankkeessa tapahtuu yllätyksiä, mutta Helsingin kaupungilta ja Suomen valtiolta ei ole enää herumassa rahaa stadionin remonttiin.

Olympiastadionin remontin virallinen budjetti on tällä hetkellä 261 miljoonaa euroa, joista 52 miljoonaa on valtion ja kaupungin myöntämää lisärahoitusta.

– Me lähdemme siitä, että valtion osuus on nyt hoidettu, opetus- ja kulttuuriministeriön nuoriso- ja liikuntapolitiikan osaston ylijohtaja Esko Ranto sanoi tiistaina.

Valtion ja kaupungin kummankin osuus lisärahoituksessa oli 26 miljoonaa euroa.

– Se on luonteva vaihtoehto myös meille, koska kaupungin lähtökohta on aina ollut se, että kustannukset jakautuvat valtion ja kaupungin kesken 50/50, Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) kertoi.

Ei heijastu vuokriin

Stadionin valmistuttua tulot muodostuvat suurtapahtumien, sisäliikuntatilojen käyttäjien, kokousasiakkaiden, turistien ja vuokralaisten jättämistä euroista.

– Toivoimme, että tästä tulisi suomalaisen liikunnan ja urheilun koti. Suunnitelma ei toteudu sellaisenaan, koska Olympiakomitea on päättänyt muuttaa ainakin hetkeksi muualle. Meihin on ottanut yhteyttä lukuisa määrä urheilujärjestöjä sekä kulttuuri- ja viihdetahoja, Stadion-säätiön toimitusjohtaja Maija Innanen tuumi.

– 80 prosenttia entisistä vuokralaisista on jo lähtiessään ilmaissut kiinnostuksensa keskusteluun, Innanen jatkoi.

Ennakoitua suuremmat rakennuskustannukset vaikuttavat monesti kohteen vuokrattavien tilojen hintatasoon.

– Ei heijastu vuokriin, Innanen vastasi kysymykseen siitä, kasvavatko tilavuokrat stadionremontin budjetin paisumisen myötä.

Yllätykset eivät välttämättä ole ohi

Kukaan ei pysty takaamaan, että mittavan hankkeen kulut pysyisivät vieläkään suunnitellussa.

– Virallinen budjetti on nyt 261 miljoonaa euroa. Tällä mennään, ja tässä vaiheessa budjetti on riittävä. Koskaan ei voi sanoa mitään varmaksi, jos tulee jotain ikäviä yllätyksiä, Innanen sanoi.

Suurin yksittäinen syy 52 miljoonan euron budjettiylitykseen oli se, että stadionin perustusten vahvistaminen osoittautui ennakoitua suuremmaksi hankkeeksi.

Uusia pulmia ei ole ainakaan nyt tiedossa. Stadion-säätiö ei ole joutunut pyytämään uudestaan lisärahaa valtiolta ja Helsingin kaupungilta. Miten pormestari Vapaavuori arvioi nykyisen budjetin riittävän?

– Se edellyttää tältä organisaatiolta erittäin huolellista ja hyvää työtä, jotta pystytään pysymään tässä uudistetussa raamissa, Vapaavuori kommentoi.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot