Mainos

Onko sinulle käynyt näin? Tämä tilanne jurppii joukkoliikenteessä eniten

Liikenteessä hermot saattavat olla toisinaan koetuksella, eikä julkinen liikenne ole mikään poikkeus.

Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla joukkoliikenteessä tehtiin viime vuonna peräti 336 miljoonaa matkaa. Ei ole siis mikään ihme, että sekaan mahtuu myös tilanteita, jolloin joukkoliikenteen toiminta jurppii.

Yksi tilanne nousee ärsyttävyydessään ylitse muiden.

– Suurin osa valituksista koskee sitä, että asiakas on pysäkillä ja bussi siitä koko lailla aikataulussa menee, mutta asiakas ei pääse siitä ikinä kyytiin, kertoo kuljettajien koulutuksesta Helsingin Seudun Liikenteessä (HSL) vastaava Samuli Honkonen.

Honkosen mukaan syitä pysäkille jäämiseen voi olla useita.

– Yksi tyypillinen tilanne on, että pysäkillä on jo pari-kolme muuta linja-autoa ja sitten asiakkaan odottaman bussin kuljettaja ei jääkään näiden taakse odottamaan pääsyä pysäkille. Sitten voi olla tietysti myös sellainen tilanne, että kuljettajalla ei ollut mitään mahdollisuutta havaita matkustajaa.

Tervehtimällä kiitosta

Kaikkiaan HSL-alueen joukkoliikenteeseen liittyvistä asioista tulee noin 30 000 palautetta vuodessa, eli yli 80 kappaletta per päivä. Valtaosa on valituksia.

– Palautteen määrästä noin 11 000 kappaletta koskee tavalla tai toisella kuljettajien toimintaa. Toki siellä on myös kiitospalautteita, jota on noin viitisen prosenttia.

Kiitoksen saadakseen kuskin ei yleensä tarvitse yltyä ihmetekoihin.

– Kaikkein helpoin tapa hankkia itselleen kiitosviesti näyttää olevan se, että tervehtii sisään tulevaa matkustajaa. Mutta myös paljon tulee kiitosta tasaisesta ajotavasta sekä muuten ystävällisestä auttamisesta tai olemuksesta.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.