Mainos
Mainos

Onnettomuustutkintakeskus: Luotsiveneestä oli käytännössä mahdotonta pelastautua kaatumistilanteessa

Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan joulukuussa kaatuneesta luotsiveneestä oli käytännössä mahdotonta pelastautua kaatumistilanteessa.

Otkesilla on käynnissä tutkinta 8. joulukuuta Suomenlahdella sattuneesta onnettomuudesta, jossa kuoli kaksi ihmistä.

Tutkinnassa on havaittu, että veneen ohjaamosta oli käytännössä mahdotonta pelastautua, koska ohjaamosta on vain yksi uloskäynti, joka johtaa veneen peräkannelle. Lisäksi veneen kaaduttua vesimassojen paine vaikeuttaa uloskäynnin avaamista.

Luotsiveneitä operoiva Finnpilot Pilotage Oy ilmoitti tekevänsä veneisiinsä teknisiä muutoksia, joilla evakuoituminen veneestä on helpompaa. Finnpilotin mukaan Otkesin esiin nostama tarve evakuointireittien kehittämiseen oli havaittu myös yhtiön omissa onnettomuuden jälkeisissä analyyseissä.

Finnpilotin kuljetusjohtajan Aki Marjasvaaran mukaan muutokset saadaan tehtyä ennen kuin nopeat veneet otetaan käyttöön taas keväällä.

Onnettomuustutkintakeskus totesi, että onnettomuusvene L242 oli veneenä sääntöjenmukainen.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot